On ehkä vuosi 1980. Istun rintamamiestalon keittiön työtasolla. Äiti laittaa ruokaa. Kerron hänelle pitkää tarinaa leppäkertusta, joka hyppäsi niin ison hypyn, että pudotti kaikki pilkkunsa.
Olen aina ollut runsas sanankäyttäjä. Synnytän sanoja nopeasti. Joskus nopeammin kuin ajattelen. Rakastan sanoja, synonyymeja, vanhanaikaisia sanoja, huolellisia taivutusmuotoja ja possessiivisuffiksia. Rakastan sivistyssanoja ja eksakteja ilmaisuja.
Lapsena ajattelin, että minusta tulee kirjailija. Ei oikeastaan tullut, mutta kirjoittaja kyllä. Ja piirtäjä, kuvittaja, taittaja, kirjaihminen, ohjaaja, hankeosaaja ja ristikonlaatija. Pitäisikö ihmisen osata valita, keskittyä, kehittyä ja erikoistua? Halusin tehdä kaikkea. Vähän kaikkea vähän.
Olen kirjoittanut kolme runoteosta, oppimateriaalia perinteikkään Kirjeopiston jälkeläisenä jatkaneen KVS Etäopiston käyttöön, artikkeleita lehtiin ja verkkoon, tietokirjan, taidearvosteluja sekä erilaisia artikkeleita, juttuja ja haastatteluja sekä lehtiin että työnantajieni hankkeissa. Olen kirjoittanut setlementtitoimijalle strategiaa, päiväkodeille brändiä, materiaalia varhaiskasvatuksen käyttöön… Ajoittain kirjoitan valtavasti opiskelijapalautteita, hankesuunnitelmia ja rahoitushakemuksia. Toimitan ja editoin tekstejä. Autan taiteilijoita ja erilaisia toimijoita kirjoittamaan hankehakemuksia jne.
Minusta, joka on halunnut tehdä vähän kaikkea, on varmasti hyötyä sinulle: Saan lähes joka tekstityöstä palautetta siitä, miten tuosta vaan otan haltuuni erilaisia substansseja. ”Miten olet voinutkaan saada niin hyvin tähän kaiken sen meidän ideointimme!” Kieleni on rikasta. Henkilöhaastatteluissa saan haastateltavan oman äänen säilymään ja usein saan kuulla kirjoittaneeni asiat niin kuin hän on kokenut ne tarkoittaneensa. Uskallan sanoa, että se on jonkinlainen aarre, mutta otan palautteen nöyränä ja kiitollisena vastaan. Onhan se aika iso asia, jos minulla on taito kirjoittaa ilmi jokun niin ainutlaatuinen ja erilainen kuin toinen ihminen.
Kirjoittamisen lisäksi nautin materiaalin koostamisesta, jäsentelystä ja toimittamisesta. Vahvuuteni on rakenteissa. Rakennan asioita tuosta vaan. Anna minulle materiaalit, minä annan niille muodon.
Runoja ja runoistani sanottua:
Mirkka Mattheiszen: Kuvittele reuna (Kaarinan kaupunki 2014)
#toistaiseksinimeämätön runovihko (Puru-kollektiivi 2018)
Mirkka Mattheiszen: Lokki. Erään kohtaamisen muistiinpanot (Puru-kollektiivi 2019)
”#toistaiseksinimeämätön on painokkaasti toislajisen kokemuksen ytimessä.” ”Se on rakenteeltaan pohdittua assosioivaa virtaa, jossa lukija vieraannutetaan ihmisyydestään” ”hallittu kokonaisuus, jonka teemaa Mattheiszen varioi kutkuvattavasti. Sen jännite on taitavasti viritettyä, kieli virtuoosimaista ja rytmi hiottua.” Karissa Kettu, Kollektiivikustantamon taiten haastavat uutuudet Tuli&Savu 2/2018
”Vaikka teoksen kliimaksin voi paikantaa useampaankin kohtaan, jännite säilyy loppuun saakka. Mattheiszen osaa pitää lukijaa otteessaan useammankin lukukerran.” Sanna-Kaisa Ojala: #toistaiseksinimeämätön kuorii lukijansa, nuorivoima.fi 26.6.2018
Muita tekstejäni verkossa ja sanomalehdissä sekä niistä sanottua:
https://lieto.fi/lieto-pyorailijan-silmin/
https://lieto.fi/frisbeegolfarin-lieto/
”Kehoja tilassa ja liikkeessä”, arvio Pia Männikön Déjà Vu IV -näyttelystä Rannikkoseutu-lehdessä 8.2011.
”Hämärässä runo ja tiede kohtaavat”, henkilöjuttu runoilija Mia Röngästä Vakka-Suomen Sanomat -lehdessä 3.12.2022
”Minun seuraamani, Naantalissa ilmestyvä Rannikkoseutu kattaa hyvin alueensa kuvataidetarjonnan. Lehden käytössä on [oli] Suomen ehkä paras kuvataidearvostelija, Mirkka Mattheiszen.” Professori Jarmo Virmavirta Uusi Suomi Puheenvuoro -blogissaan 5.5.2010.
